tiistai 28. helmikuuta 2017

Talven selkä on juuri taittumassa - vai onko?

Tervehdys !


Mitä mahtaakaan olla ympäröimämme ilman ( lumisade, tuisku, viima, auringonkehrä, kirkas tuuleton päivä) merkitys Meille, joille taide merkitsee lähes sananmukaisesti 

Jälkiruokaa..

Pari vuotta sitten maalasin orkideataulun. Tyttömme seinällä on tämä. Kukan olemusta tuli tarkkailtua todella paljon. Meillä on lähes aina yksi orkidea. Nehän ovat lähes aina kukkivia.






Kuvassa on erään miehen "läheiset, kolme koiraa". Sain jokaisesta koirasta yhden kuvan ja sitten yhdistin ne samaan kuvaan. Näistä koirista näki, että niitä oli hoidettu hyvin. Omistaja on nyt pois luotamme, hän sai taulun syntymäpäivälahjakseen.






Tämän taulun tein Vehmersalmelle, eräälle Aberdeen Angus-tilalle. Siinä oleva sonni ei ole enään elossa. Tilalla pidetään edelleen A A-karjaa ja myydään upeaa pihvilihaa. Taulun talvinen maisema on jopa tauluna upea. www.rauhala-angus.fi

Olen ollut työaikani eläinten parissa. Joten tällainenkin taulu on joskus tullut maalattua - ja se on kaasun osalta jopa toteutunutkin, ei tosin aivan kuin taulussa esitetään...

Tässä muisteloita jälkiruuan tavoin!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Aion ahkeroida täälläkin tänä syksynä!

Vuosi 2016 alkaa hiljalleen käydä vähiin. Tänä vuonna olen ollut blogi-puolella ärsyttävän saamaton. Yritän edes vähän löytää syitä tähän.


Kuvan taulua Suopursun aikaa olen viimeistellyt tällä viikolla.
Tämäkin tulee Utajärven kirjaston Sofian kammarin näyttelyyn. Avajaiset siellä ovat 31.10. kello 17 - 19. 
Myyn myöskin satukirjaa avajaisissa.
Vaimoni lupasi leipoa pullaa ja tarjota sen kera kahvia, teetä ja mehua. Utajärven näyttely on avoinna 1.11. - 25.11.2016

Kaikki ovat tervetulleita avajaisiin ja näyttelyyn!

Ja niitä syitä saamattomuuteen?
  • Kuusamon näyttely oli melko reipas ja voimia vievä tapahtuma. Paikkana se on aivan loistava. Henkilökunta antaa Kuusamotalon Kaamos-galleriassa kaikkensa ja näyttelyasettelusta tuli hyvä. Sain siellä jopa myytyä todella hyvin tauluja. Vieläkin kiitokset Kuusamotalon suuntaan.
  • Tämän vuoden helmikuulla aloitin (HURJAPÄÄ KUN OLEN) kirjoittamaan ja kuvittamaan satukirjaa. Kovan koitoksen jälkeen, 20 päivä heinäkuuta, sain uunituoreet Paavon satukirjat, Värit Villiintyvät painosta. Kokemus oli huikea.
  • Elokuun alkupuolella pidettään ns. julkkarit Tyrnävän Myllykirjastolla satukirjani tiimoilta. Ja mikä parasta, sinne tuli yllättävän paljon väkeä. Kiitos kaikille.
  • Olen ollut myymässä näitä satukirjoja Tyrnävän ja Limingan taiteilupäivässä ja -illassa. Myöskin Tyrnävän Perunamarkkinoilla  olin kirjaani myymässä.
  • Tulevan viikon tiistaina on Sadun päivä ja olen lupautunut lukemaan kirjaani kirjastolla eskariryhmälle.
Oulun ympäristön kynäilijöillä oli pari viikkoa sitten sadunkirjoituspäivä. Olimme Tyrnävän vanhalla pappilalla kirjoittamassa. Sairastapaustenkin vuoksi meitä ei ollut runsaasti, mutta "pidot" olivat hyvät.

Lupailimme päivän vetäjälle kokeilla jonkun aikaa sellaista jaksoa, jolloin kirjoitamme joka päivä, vähintään 10 minuuttia. 


Yllä satukirjani kansi!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kuusamo on koukuttanut usein elämääni!

Kuusamo on koukuttanut elämääni!
Ei olisi ollut mahdollista arvata lapsena, kuinka Kuusamo kokonaisuudessaan olisi voinut vaikuttaa niin monella eri tavalla Pudasjärvisen pojan elämään.



Aapiskukon perusilmeen olin sisäistänyt näin!

Olin 5-vuotias. Sain tädiltäni aapisen, jonka kannessa oli kukko. Muistoissani kannen pääväri oli sininen ja kukon ”kädessä” oli karttakeppi. Tätini oli päätellyt jotta nyt olisi mahdollista pojan oppia lukemaan, kun isäni oli sodan vammojen vuoksi jäänyt jatkosodasta pois ja suutaroi kenkiä. Niitä ihmiset tarvitsivat myöskin sodan jälkeen. Aapinen oli minusta kiinnostava ja menin isäni luo kyselemään jotta mikä kirjain se tämä on. Tein sitä usein, jopa niin että isäni väliin hermostui. Näin alkoi minun lukuharrastukseni – kiitos isäni. Olen ollut 5-6 vuotias kun olen oppinut lukemaan. Aapisen ostanut tätini meni sodan loputtua naimisiin Kuusamolaisen miehen kanssa. He rakensivat talon noin 4 km etäisyydelle kirkonkylästä. Tätini mies oli syntyisin Tavajärveltä ja hänen kotinsa jäi rauhansopimuksessa Neuvostoliiton puolelle – kuten Paanajärvi ja Nuorunen.


Tuntemiamme maisemia!

Kävin useita kertoja nuoruudessani tätini ja hänen miehensä luona. Heillä oli kaunis hyvin hoidettu pihapiiri. Tilalla oli runsasmaitoista lypsykarjaa (täysin punaisia), muutamia lampaita ja hevonen. Olin vähän toisella kymmentä kun sisareni kanssa olimme vierailulla ja silloin sain syödä ensimmäisen kerran jäätelöä – tuuttitötterön. Se maistui uskomattoman hyvältä.
Rukatunturiin tutustuin nuorukaisena. Oli tulossa juhannus ja kotikyläni eräs kuorma-autoilija järvesti retkikyydin Rukalle.  Kuorma-auton lavalle oli aseteltu puupenkit, ressukatto oli päällä ja niin sitä mentiin. Aattopäivällä lähdettiin ja matkaa oli noin 140 kilometriä. Rukan alue oli ”lähes koskematon”, auto jätettiin rinteen alle ja käveltiin tunturin päälle. Yöllä oli melkoisen viileää eikä vaatteetkaan kovin lämpöä pitäviä olleet – mutta keskiyön aurinkoa käytiin katsomassa. En muista, näkyikö aurinkoa lainkaan.
Vuosien varrella kävin yksin ja myöhemmin perheeni kanssa Kuusamon tädin luona. Valmistuttuani karjatalousteknikoksi sain ensimmäisen opiskelun jälkeisen paikan Kuusamon Osuusmeijeriltä. Muutimme perheeni kanssa joulun alla Kuusamoon ja saimme tilaa ympärillemme runsaasti. Kuopion viimeisen asunnon pinta-ala oli vähän yli 30 neliö ja nyt Kuusamossa asuimme ruhtinaallisesti lähes 3 kertaa suuremmassa asunnossa. Tämä joulun seutu on jäänyt hyvin mieleeni. Koko joulun ajan olivat melkoisen kovat pakkaset, tähtinen taivas, revontulet, lunta runsaasti. Vuoden vaihtuessa aloitin työt meijerillä – perustuotantokonsulenttina (huh mikä sanahirviö). Maidon laatuun vaikuttaminen; lypsykoneiden testaus, tuotantohygienia, säilörehutuotannon kehittäminen kuuluivat työtehtäviini. Näinä vuosina myytiin meijeriltä runsas määrä säilörehusilppureita. Rehun säilöntää muovin alle aloiteltiin laajemmin harjoittamaan koska vain harvoilla tiloilla oli säilörehusiilot käytössään.

Kevään lumoa!

Työssäni sain tutustua Kuusamon maantieteeseen, mielestäni melkoisen vauraaseen maatalouteen. Työalueeseeni kuului myös Posio ja Taivalkoski ja osin Pudasjärveäkin. Posiolla ja Taivalkoskella oli myöskin maidon vastaanottotilat ja jotain tuotantoakin.
Pohjois-Karjala oli seuraava työalue ja palkanmaksajana toimi osuusteurastamo Lihakunta. Siellä toimin alkutuotantokonsulenttina – joka ei kai juuri sano mitään? Työhöni kuului naudan- ja sianlihantuotannon kehittäminen monin eri tavoin. Tilakäynnit olivat kaikkein mieluisimpia töistäni. Lihantuotannon puolella otettiin vasta alkuaskeleita Suomessa, joten kehitystarpeita oli monenlaisia. Ympäristö- ja ruokintaolosuhteiden tehostuminen eli nousukauttaan. Siirryin P-Karjalasta Oulun alueelle, Tyrnävälle 80-luvun vaihteessa. Kuusamo tuli jälleen työalueeksi minulle, nyt lihantuotantopuolelta.



Riekot kipittävät ilta-aterialla joen törmän pusikkoon.

Vapaa-ajalla ympäristöön tutustuminen jatkui. Muistan meijeriajalta yhden kalareissun. Asuimme lähes vierekkäin rajavartiotehtävissä toimivan miehen kanssa. Hän oli myöskin kalamies. Teimme erään heinä-elokuun vaihteessa kalareissun Muojärvelle. Laskimme liudan verkkoja järveen vonkaamaan kaloja ja lähdimme läheiseen saareen keittämään nokipannukahvit. Yö oli uskomattoman upea keskikesän yö. Joimme kahvia – kunnes kalakaverini tarkkaili järveä ja sanoi hiljaa; tuolta ui minkki. Se tuli kahvipaikan viereiseen muutaman neliön puuta kasvavaan saareen. Näin kaveri otti verkon, minkki nousi pienehköön kuuseen, verkko kuusen ympärille ja sieltä minkki tuli alas ja sai airolla kuolintuomion. Myöhemmin kokemamme verkot antoivat myöskin mojovan siikasaaliin. Kävimme myöskin Piikstammella samalla reissulla. Kuusamo on myöskin vedenjakaja-aluetta. Suuri osa vedestä laskee Venäjän puolelle ja melkoinen osa myöskin Pohjanlahteen.

Sattuman maa

Olen saanut katsella Kuusamoa pitkällä aikajänteellä ja lähes koko sen maantieteelliseltä alueeltaan. Sinne sijoittuu mielestäni erittäin runsaasti luonnonkauneutta. Kuusamoon sijoittuu jyhkeitä tuntureita ja vaaroja, laajavetisiä järviä, pieniä lampia ja vuolaita jokia. On myöskin monenlaisia suomaisemia, kanjoneita, suojeltuja vanhoja metsiä. Vanhat talot on sota-aikana lähes tyystin poltettu, vain joitakin oli jäänyt jäljelle.
Rajan takainen Paanajärvi sai yli 100 vuotta sitten jo monia taiteilijoita käymään siellä. Muistamme kaikki varmasti hyvin Akseli Gallen-Kallelan taulun Paimenpoika Paanajärvellä 1892 ja monet muut menneen ajan kuuluisuudet.

Monet kerrat mietin Kuusamo-aiheisten taulujen maalaamista. Kun 2 vuotta sitten sain varattua Kuusamo-talon galleriatilat näyttelyä varten, aloin tekemään tauluja tätä näyttelyä varten.
Perheemme on saanut myöskin 2 vävyä, joiden syntyjuuret ovat Kuusamossa. Nyt edesmennyt tätini testamenttasi meille kahdelle veljiensä pojille omaisuutensa. Näin sain myös jonkin verran
metsää nimiini.

Näyttelyni on esillä Kuusamotalolla 2.3. – 31.3.2016. Näyttelyn teemana on Lumen ja jään rajalla. 

Talven aikana olen tehnyt "Elämän malja"- nimistä sarjaa joka tulee näyttelyyni. 

1. Sattuman maa
2. Solinakumpu
3. Helinälaiva
4. Aaveparatiisi

Solinakumpu




perjantai 20. marraskuuta 2015

Talvi vain ei ota tullakseen!

Tämä marraskuu, vuonna 2015 on ollut lumeton vielä tähän päivään asti, 20.11.15. Muutaman kerran on näyttänyt vähän valkeaa härmää - kun taas pohjoisosissa maata on lunta kohtuullisen paljon.

Olen ollut laiska kirjoittamisen suhteen - mutta muun taiteen suhteen olen jopa ylittänyt itseni. 

Näin tämä syksy on mennyt:

- kansalaisopiston taidepiiri Tyrnävällä
- Limingan kansanopiston Vapaalinjalla olen yrittänyt käydä päivän viikossa
- Limingassa perjantaipäivinä kuvataidepiiri Vilho Lammen museolla päiväpiirinä

Olen joutunut jättämään väliin piirejä terveyden trenkkaamisen vuoksi.

Taivaan tulet!


Marraskuun 2015 ajan on näyttelyni Muhoksen Koivu ja Tähti-kirjaston lukusalissa.



Hallitsevat värit

Kiuruveden kaupungin kirjastolle menemme vaimoni kanssa huomenna pystyttämään näyttelyn. Se on siellä avoinna 21.11. - 31.12.22015. Sinne ei mahdu tauluja kovinkaan paljon, mutta olen Kiuruveden vävy ja on aivan mukava osoittaa huomiota jopa tällä tavoin.

 .
Kiuruveden näyttelyä sillmälläpitäen kirjoittelin ajatuksia värien voimasta elämässäni!
Hallitsevat värit!
Kun kasvuympäristö suorastaan pursuaa värejä, eihän se voi olla vaikuttamatta siinä kasvavaan ihmiseen, lapseen, nuorukaiseen, neitoseen ja myöhemmin jopa aikuiseen ihmiseen. Vaikutus tulee esille jollakin tapaa; värien näkemisenä, maalaamisena, luonteen laadussa, kirjoittamisessa jne.

Olen yksi onnellisista, jonka kasvun ympäristöä hallitsivat värit. Kotini sijaitsi ison joen rannalla ja siihen kuului mm koskia, suvantoja ja saaria. Jopa joen äänet olivat monivärisiä. Rannoilla kasvoi monenlaisia kasveja; kulleroita, vatukoita, ruusuja, kieloja ja rentukoita. Lehtomaisilla ranta- ja saarialueilla kasvoivat koivut, pihlajat, tuomet ja pajut. Rannoilta poispäin nousivat havupuiset kankaat ja vaarat jättäen väleihinsä paljon suo- ja rämealueita. Jokeen laski pieniä, monesti pitkiäkin ojia raakkuineen ja tonkoineen (ojalohet).

Joen värimaailma on uskomaton. Vuolas virtaava vesi on eri vuoden- vuorokauden aikoina aina erivärinen – näin haluaisin väittää. Tällaisilla alueilla kasvaneena uskon vahvasti että ihmisen kasvualusta vaikuttaa vahvasti hänen kehitykseensä, värimaailmaansa. Jos tähän lisätään vuodenaikojen vaihtelut; syksyisen tummanpuhuvan joen jäätyminen, ensimmäiset kuuraiset koivut, valkean lumen peittämät puut ja metsät, kuutamoiset yöt, revontulet, kevään valkeuden avautumisen ja sitten lyhyen, mutta upean kesän runsaus, voi sanoa – on värejä. Linnut tuovat siihen harmonisen lisän monine äänineen.

Selvää ns. ominta aihealuetta ei minulla ole. Luontoa olen yrittänyt kuvailla monissa tauluissani ja pääasiassa realistisesti. Haluaisin oppia vielä abstraktia maalaustyyliä ja siten, että siinä värit suorastaan sulavat toisiinsa. Lapin Reidarin väripaletti kiehtoo minua ja usein huomaan etsiväni juuri hänen tapaistaan väri-ilmaisua.


Hyvää joulunalusaikaa kaikille!

torstai 29. tammikuuta 2015

Sydäntalven redliinit ajatukset!

Sanat eivät kerro kaikkea!

Muutama viikko häslinkiä!

Alavieskan näyttelyn pystytys huomenna, 30.1.2015

Yritän selvitellä tätä kaaosta; näyttelyyn lähtevät taulut ovat asunnossa siellä täällä, viimeisin kehystetty haettu kehystäjältä pois tänään - ja välillä käytiin vaimon kanssa seniorijumpalla - jumppa oli hyvä, mutta kovin kuntoa "hiettävä" ja ehkä siten aivan hyvä.





Tällä viikolla valmistunut - "Saturinne" on tulkinnaltaan juuri satumainen. 


                                                 
     


Yllä näitä Kuusamon näyttelyyn tarkoitetetuista tauluita yksi, Käylän kauniita koskimaisemia. Oikealla ja alhaalla vasemmalla toinen Käylän tienoilta otetusta kuvasta mukailtu "Lumen ja jään rajalla".

Kuvansin näitä tässä kaaoksen keskellä - ja ajattelin vähän kertoa millaista on näyttelyyn menon meininki. 

Ensin sinä vähän hermoilet, mitä tauluja otat näyttelyyn ja montako kappaletta sekä vielä kooltaan sopivia. Eikä siinä kaikki:
- pohdit, mihin aikaan aamulla lähdet tuon noin 120 km ajelemaan
- olet kysellyt mahdolliset "ongelma-asiat" etukäteen.
- kirjasto on lähestynyt paikallisia lehtiä josko heitä kiinnostaa?
- avajaisiin varaat kahvia, teetä, Annelin tekemän granssin, kertakäyttöisiä kuppeja ja vateja, pipareita, lyhyen refen lehtimiesten varalta
- jne.

Kuvat ovat omalla kameralla otettuja!
Katsokaa siten niitä!

 Luonto on lähellä sydäntäni, toissakeväiset harakkataulut - kevään väreillä.
Varanginvuono oli upea!
 Sängyllä makoilee Fronttimellakka ja toinen on Koillismaan talvi väreilee. Edessä on Lehmä & Auto
 Joskus olen tehnyt kantaa ottavaa kuvaa ja tässä yksi niistä Kirkko ja sosiaalinen media.
Tenojokivarrella on kylä nimeltään Dalvadas
Kurkitauluja olen tehnyt useampia - olenhan kotoisin kylästä nimeltään Kurki.
 Lapin lumo on minulle upeaa - näin myös satutaulussani "Saga"
Tässä yhdistyvät luonnon ihmeet, metson keväinen sointi joka on taas lähellä. Kukkaiset ajatukset ovat sekä metsolla että koppelolla - ja elämä on satua Kukkoni, kukkani on taulun nimi.



Kello on kohta 18, tekemättä vielä tauluista yhteenvetoluettelo ja numerolaput. 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Kiireettä kirkkoon jouluna!




Katselin kotikirkkoamme, otin joitakin kuvia. Miten kaunis se onkaan sekä päältä että sisältä! Kun menet kirkkoon sisälle, huomaat tunnelman, valoisa, avara, viihtyisä ja sakraalinen. Joulun aikaan sytytetyin kynttilöin ja sähkövaloin se on erityisen upean kaunis – entä sitten, kun aurinko paistaa sisälle Jumalanpalveluksen aikaan – se tuntuu Herran huoneelta. Meillä on jouluaattopäivänä 2014 kirkossa hartaus kello 15:00 ja yömessu kello 22:00. Tunnet joulun kiireettömyyden ja voit pysähtyä pohtimaan syvemmin joulun sanomaa.

"Enkeli taivaan lausui näin,
miks hämmästyitte säikähtäin
mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt
ja tää on teille merkiksi,
seimessä lapsi makaapi."






Puut lumiset ympäri kirkon, kuin valkeuden airuet ovat
Risti ylhäällä tornissa kirkon, yli lakeuden hohtelee
Sieltä tieto kaikkeuden Herran, tulkaa tänne ja katsokaa
olen kaikkien teidän kanssa
saitte elämän, kasvoitte, ahkeroitte
ja viimein helmaan minun
te kaikki myös saavutte.

Tällaisena päivänä runot pulppuavat minusta ulos!










Sanoivat joskus...ei se kahta kanna! Kas kummaa, katsokaa
olen nöyränä taipunut painon alla, mutta millaisen painon?
Se huntuna valkoisena minut tänäänkin ympäröi
oli tahtoni vaikka mitä?
Tieto voimasta tuulen ja puhureista
voi vapauttaa minut näistä...olen altis, te rastaat ja muut nauttivaiset 
taas pääsette nauttimaan marjoistani ja silmujeni alla uinuvat 
nuo uuden kesän kukat ja niistä paisuvat marjat.

On vuoden lyhin päivä – tai eilen oli. Onneksi tuo lumi luo valoa. Kuinka kirkasta se onkaan,kunhan pari kuukautta menemme eteenpäin.




Tätä samettibulevardia myöten sain tänään kävellä haaveillen. 












"Mökit nukkuu lumiset.." Monet jouluisat muistot sain tältä matkalta.





Lenkkipolkumme leikkaa upean männikön poikki 






Katsokaa minua... olen vain poikamäntynen, mutta kasvaa aion yhtä suureksi kuin veljein.

Näin aatonaatto hiljaa painuu pimeyteen
 ihmiset kaupoissa kiireissään tungeksii,
on puunattu pirtit ja loukot
peitot pehmeiksi lumelle hakatut
tuoksut torttujen, piparien, kinkkujen
kodit vallanneet ovat
ja
lahjat papereihin ujutetut ovat
joulutähdet, tulppaanit, atsaleat
ilon väreillään meille avaavat
On Joulu!



perjantai 21. marraskuuta 2014

Savusaunan lämmitys on taidetta!

Kirpeän "itkettävä" muisto!

Olen "taiteillut" savusaunaan liittyviä tapahtumia, ja lisännyt niitä tekstiini.



Mehtikanat rientävät jokitörmän urpuja syömään. On illan aatto. 
Pian voimme aloittaa lämmittämään saunaa.



Muistojen tulva purskahtaa aivoistani, kun ajattelen kotini savusaunan lämmitystä. Siinä se seisoi Iijoen törmällä, ehkä vain 20 metriä ensimmäisen kotipirttini nurkalta. Ei kovin suuri, hirsistä rakennettu, oisko ollut noin neljä kerta viisi metriä sisäkooltaan ja päädyssään pieni lautavuorattu eteinen. Maasto laskeutui talosta saunaan päin. Lähellä sitä oli maakellari, johon käynti oli saunapolulta. Naapuriin johti polku melkein saunan yli.
Jostakin kumman syystä muistan lämmittämiset ja yleensäkin kylpemiseen liittyvät asiat talvikauteen sijoittuen ja vieläpä pimeimpään aikaan, kuten jouluun melko usein ja kevätkauteen.




Iijoen törmällä saunamme seisoi.



Saunan lämmittämiseen liittyi saumattomasti useita asioita. Lämmityspuut vietiin talvisin lähes aina yhtä lämmityskertaa kohden. Honkahalko oli kait parhaita puita lämmitykseen ja lisäksi sekaan laitettiin koivuhalkoja. Saunan lattia oli toiselta sivultaan laudoitettu ja sen kaato päättyi ”kynään”, kouruun, joka vei likavedet saunan ulkopuolelle. Toinen puoli oli tukevalla kivi- ja hiekkapohjalla johon oli sitten ladottu kiuas. Meillä kivet haettiin vieressä virtaavalta joelta. Kiuas oli noin metri kertaa metri pohjan alaltaan ja noin vajaan metrin korkea. Sisäseinät olivat sysimustat, sivulla pieni ikkuna ja päädyssä savuräppänä. Saunomisajaksi se suljettiin sopivalla hirsipätkällä. Sivuseinällä oli penkki, jolla ei kyllä istuttu vaan istuimina olivat hyvin hiotut hirsipätkät, jotka otettiin lämmitysajaksi saunasta pois. Sisäseinällä oli myöskin iskettynä isoja nauloja, joihin sai pakkaskaudella ripustaa vaatteita.




Vesikelkalla puut saunalle.





Kun saunaan vietiin halot, vietiin myöskin navettaan halkoja. Näillä lämmitettiin saunavesi, joka vintattiin kaivosta ja kaadettiin kourua myöten navetan pataan.
Kevättalven lämmityksestä muistui mieleen tapaus tai tapauksia, kun isä sanoi: - nyt voi alkaa saunan lämmityksen kun mehtikanat jo juokset törmänrintaan urpuja syömään. Näin tapahtui joskus kevättalvella ja päivän alettua jo hiljalleen himmetä. Kun mökkimme länsi – ikkunasta katsoi naapurin pellonaukealle, näki kuinka mehtikanoja juosta taapersi pienenä jonona jokivarren pusikkoa kohti. Niitä vaivoin näki, mutta hahmojen liike oli upea katsottavaa.
Saunan sytytystä edelsi saunan tyhjennys, eihän siellä paljon tyhjennettävää ollut, oli lauteilla oleva paksu ”kahvi-Brasil-säkki”, istuinpölkyt, muutama alumiininen pesuvati, ja kumotut vesisaavit, erillinen kylmälle ja lämpimälle vedelle. Sitten vain puita uuniin, hyvät sytykkeet, tervaisesta puusta vuoltuja lastuja ja tuli uuniin. Lyhyt aika katsottiin syttymistä, mutta savun alettua täyttää lähes koko sauna, nopeasti kiirehdittiin sieltä pois ja jätettiin ovi raolleen savun poistumiseksi.





Lämmitys oli silmiä kirvelevää hommaa.



Sytyttämisestä jonkun ajan päästä käytiin lisäämässä puita saunaan. Ovi auki, kontaten savun alapuolella mentiin kiukaan luo ja nopeasti puita uuniin ja kiireesti ulos.  Ulkona pyyhittiin savun karvastelemia silmiä ja mahdollisesti mentiin muihin hommiin.
Muutaman lisäyksen jälkeen jätettiin sauna riittymään – valmistumaan. Kun hiilet olivat lähes tummia jo, pienennettiin savureikiä, ikkunaa, luukkua ja ovea. 








Kaikki tarvevesi "vintattiin" kaivosta. 






Vesien vienti kelkalla vaati taitoa, ettei saavit kaadu
 ja ettei vettä loisku kovin paljoa saaveista.




Lähdettiin hakemaan saunavedet vesikelkalla navetalta. Kylmä vesi vintattiin kaivosta saaviin ja lämmin otettiin navetan padasta myös saaviin. Meillä mahtui saaveihin noin 30 – 40 l vettä. Kelkan viemiseen tarvittiin jo kaksi henkeä. Tie pakkasi välistä ylistymään, kun silloin ei mitään aurauksia tehty saunalle. Sai olla hyvin tarkkana, jotta vesisaavit eivät pienessä rinteessä kaatuneet. Saavit nostettiin saunaan kitulöylyjen haihduttua, samoin lauteilla ollut säkki ja lattialle istuinpenkit.

Ajallisesti lämmittäminen hoidettiin niin, että navettatyöt oli saatu lähes valmiiksi kun saunakin oli valmis kylvettäväksi. Eri vuoden aikaan lämmitysaika vaihteli. Kun kiuas oli hyvin lämmitetty, saunassa voi kylpeä useimpia tunteja. Alussa sai kipakammat löylyt ja siitä lämpö sitten hitaasti vajui alaspäin.





Kylpykuntoinen sauna, jota myrskylyhty (myöhemmin kaasulamppu) valaisi.


Kylpemisen aloittivat  miehet, isä ja me kaksi poikaa. Isällemme saunan tuli olla kuuma. Hän asetti vilttihatun päähänsä ja kiipesi lauteille. Nuorempi veljeni oli kova myös ottamaan löylyjä ja hän meni usein isän viereen lauteille. Minä jäin lattialle löylyn lyöjäksi eli veden heittäjäksi kiukaalle. Pian alkoi vastan läiske kuulumaan ylhäältä lauteilta. Useimmiten minä sain löylyä aivan riittämiin alhaalla. Myrskylyhty valoi sen vähäisen valonsa tunnelmalliseksi kylpijöille. Löylyn lyömät peseytyivät alhaalla ja palailivat tupaan. Usein talvella me lapset juoksimme avojaloin lumisen tien tupaan asti, jalkapohjia pisteli kyllä juoksun jälkeen vähän aikaa. Sitten naisväki lähti kylpemään.

Monesti jälkeenpäin olen miettinyt sitä, miten sen noen kanssa osattiin olla niin, ettei se noennut puhdasta ihoa. Varmaan joskus näinkin kävi. Kun kaikki oli kylpeneet, syötiin iltapala, ruisleipää ja kotinavetassa tuotettua maitoa. Olipa mukava päättää päivä ja mennä puhtaana nukkumaan. Erikoisen mukavaa oli niinä lauantai-iltoina kun saimme mennä nukkumaan uusilla oljilla täytetyille patjoille. Ensin ne olivat pyöreän muhkeat, mutta painuivat hiljalleen ritisten allamme. Näistä lähti tuoksu joka jäi iäksi mieleen, kuten savusaunankin tuoksu.