Joulukalenteriaika kutsuu!    1.12.2023

 

          Oulun ympäristön kynäilijöiden kirjoittajapiirissä teemme kuukausittain                      uudet etätehtävät. Tässä yksi huhtikuinen, ehkä alakuloinen, ehkä ohjeeksi joulunajan "pröystäilyyn"!

    Mikä ihme ihmisen eloa vaivaa?

Kun vatsan seudulle ihraa kaivaa!

Alkuun takamus housuissa vitsin lykkää

nämä puristavat! Vedä vatsaa sisään.

Vyön reikiä lisätä hiljalleen pitää?

En kait ala lihomaan?

Kahvipöydän luota toisen kahvipöydän luo

käy sällin auvoinen tie

Piirakoita, sultsinoita, nisupullaa?

Sinua varten juuri leivottuja

Ei hennonut leipojien mieliä pahoittaa

otin yhden, otin toisen – nyt ei kyllä sovi enää

Ihme ja kumma, kun nälkä vaan alkaa taas koukuttamaan

Rasvoista ja sokereista ei valkuaista pakkaa löytymään

eikä kuitua suoliston täytteenä niissä ole.

 

Itsesääli se vaan pukkaa vastaan

kun hoikat ohitse sipsuttelee

minä vaan mahaani heilutellen eteenpäin puhkun

mitä pienet verenpaineet

mitä jalkojen mustat suonikohjut

ja huomenna kyllä aloitan nuukailun

niin minkä perään – sokerin ja muun makean?

sitä kestää usein päivää kaks

ja sitten taas se maistuu niin makeaks

ja unohtuu hyvät aikeet

 

Röllyköitä, ryllyköitä, lihavia möllyköitä!

Tunnen nuo suomalaiset sanat mielessäni

Ne eivät juuri mairittele minua

Mutta minkäs teet?

 Uuden lapsen syntymää odotellessa. Joulukuun (vuosi?) vauva! 

 

 Asian tynkää olisi!

 Kynäilijöiden kirjoittajapiirissä kirjoittelemme opettajamme antamia etätehtäviä kotosalla. Luemme näitä sitten kokouksissamme. Tämän syksyn piireissä on ollut mukavasti porukkaa. Totean vain, jotta erittäin hyviä kirjoittajia on seassamme.

Kopioin tähän muutamia etätehtäviä tältä talvelta:

16.1.2023 Into ja kiihko 

Istun nuotiolla. Tuli hyväilee poskiani ja nokipannua
ajatuksistani herään kuukkelin tervehdykseen.
Taivaalla lähes liikkumattomat pilvenhattarat, kuin pensselinvedot
sääksi näyttää niille taitojaan
 
Pannu ryöpsäyttää kiehuvan veden nuotioon
sihinään sekoittuu etäältä joutsenten kaukolaulanta.
Odotus palkitaan, nokipannusta lehahtaa kahvi.
Rahkamättäälle heivattu kelo painuu suohon
 
Takamukseni kostuu, sanko on puolillaan hilloja
maukkaita, sopivan mehuisia!
Lisään niitä leivän päälle. suuntuntuma on hyvä
nuoriso sanoisi ”sairaan hyvä”. Tietovehje lurittelee?
 
Löytyykö? Täällä on hyvin! Kahvittelet, vai?
Arvasin, minulla on astia kohta täynnä.
Tule tänne, täytetään sinunkin. Nuotio sammuksiin.
 
Napakasti astelen kaverin luo. Kiire virittyy!
Iho kihisee hikeä, paita pois. Ystävät saapuvat?
Läimäyksiä sinne tänne. Veriset jäljet.
Happaman suon mättäillä kultaisia marjoja
Jaksan väsyneenä, hikisenä astiat täyteen.
Autolle, pois täältä. Paarmat seuraavat autoonkin!
Kumpparit pois jalasta ja menoksi. Uimapaikka kutsuu
 
Kesän lämpöä kutsuu uimaan ja jäätelökahville!
Mitkä nautinnot odottavat? Hikivaatteet pois, laiturille ja veteen!
Seison rintaan asti ulottuvassa vedessä!
Tunnen suonenvedot jaloissani – ne ovat tulessa, ei voi liikkua – kun pysyisi pystyssä.
 
Paluumatkalla voi jo relata, miettiä aamuista kiirettä suolle,
istua rahkamättäälle asetellulla kelolla katsellen nuotiota ja kuukkelia
ehkä sääkseäkin? Sammuuko aikakin, sammuu se. 

13.2.2023: Tamppaa ja hikoile heinähommassa!

Isä kävelee harava olallaan, reppu selässä ja piimätonkka kädessään. Äiti ja lapset askeltavat hänen perässään. Jokaisella on omat työvälineensä, harava tai jonkin sortin pussukka. Aurinko on avannut palkeensa. Hiki kihoaa kulkijoiden iholle. Saavumme metsän kaartaman suon reunaan.

    Sammal tuoksuttelee happamuutta. Nauttijat ovat paikalla. Sääsket, mäkäräiset ja paarmat tunnistavat hikiset vartalomme ja ympäröivät meidät etsien paljasta ihoa, jonka alta saisi imeä verta. Monipuolisia ääniä päästelevät kahlaajat ja sorsat. Heinäporukka pysähtyy tukikohdalleen, kuivemmalle suovanpohjalle.

-         On sitä täällä elämää! Nyt on suojattava paljaat ihoalueet pikiöljyllä, kun lentäviä pörrää laumoittain, sanoo isä. – Aletaan töihin.

Laakean suoniityn vähäiset heinämäärät ovat löytäneet, sodanjälkeisten, pääasiassa pienten asutustilallisten väet keräämään ravintoa lehmilleen, lampailleen ja hevosilleen. Heinän kerääjäryhmiä on tälläkin suolla useita. Niittäjät viikatteineen etunenässä, haravoijat perässään keräämässä heinäluokoja kertyneestä tavarasta kuivamaan suosammaleitten päälle. Kusipurojen vänkyrät mutkat lirittelevät ylimääräiset vedet läheiseen lammikkoon. Sen väkevän vihreät rantaheinikot ovat heinämiehistä haluttuja. Sukset jalassaan niittäjät yrittävät saada sieltä koottua mahdollisimman paljon heinä- ja sarakasvustoja. Kortteiden ja saraheinien piiloista pelmahtaa usein myös äänekkäästi räpistelevä sorsaemo poikasineen.

     Ruoka- ja kahvitauot pysäyttävät hikisen heinäväen tukikohtiinsa, suovanpohjien kehäpuille ja keskellään törröttäville pystypuille. Monilla soilla oli vedenpurkupaikkoja eli hetteitä. Juomat, piimä- ja maitohinkit säilyivät kylminä hetteessä. Piimä- tai maitohinkki haetaan juomaksi ja repusta etsitään orsikuivaa ruisleipää. Se päälle levitellään peukalolla voita ja jotakin suolaista, usein kuivalihaa. Ruokailun päälle etsitään nokospaikkaa.

    Väsyneet itikoiden syömät heinäntekijät lopettavat yksissä tuumin ahertamisen. Lehmät odottavat lypsäjiä. Saunat lämpiävät. Näin iltapuhde on väsyneen kropan kaikinpuolista hoitoa. Saunomisen, uinnin ja iltapalan yhteydessä sovitellaan seuraavan päivän töitä. Unta ei tarvitse sovitella.

                                Talventörrykät 

Joulu tulla jollottelee..

 Tauluni joulusta on 10 v vanha!

"Kirjoittamiseen oppii vain kirjoittamalla.." on aina pätevä ohje. Korona- ajan jälkeen olemme Oulun ympäristön kynäilijöissä aloitelleet taas kirjoittajapiiriä. Muutamana kertana se on jopa onnistunut. 10.10.2022 istuimme jälleen Limingan kansanopistolla ja luimme saatuja tehtäviä. Silloisen ohjaajamme (Helena Sydänmetsä) etätehtävä oli todella erityisen mielenkiintoinen:

   - Etsi kuva, tuntemattomia, tekemässä jotakin! Kirjoita siitä! Ja minähän kirjoitin seuraavanlaisen tekstin:

 Kuva, kolme miestä soutaa kookasta venettä aavalla merellä, järvellä?

 Aamuvarhaisella, illan lähestymisen aikaan vene lipuu ulapalla eteenpäin. Se on suuri, 6 – 7- laitainen, valkoiseksi maalattu. Poikittain siihen on asetettu 3 istuinta ja peräteljo. Airot olivat lähes 4 metrin pituiset. Ne ovat epäsuhtaisesti, kaksi toisella laidalla ja yksi toisella. Hankaimien kohdalle oli punottu 30 – 40 sm verran pajusta rakennellut tuet. Niiden tarkoitus oli ilmeisesti keventää kitkaa.

   Miessoutajia on kolme. Takki oli vaaleahkoa luonnon kuitua, mahdollisesti kotikutoista pellavaa. Toisaalta niitä oli voitu tehdä parkituista naudan vuodista. Ne näyttivät vedenpitäviltä ja lämpimiltä. Yhdellä miehellä on hattu päässä ja toisilla korvia tai niskaa suojaavat lippahatut. Käsineitä heillä ei ollut. Lämpimän näköisesti puetut miehet näyttivät nauttivan aamusoudannasta.

   Samaiset soutajat olivat aamuaikaisella asetelleet mökin hellaan tulen, sytykkeinä oli tervaksia. Yksi oli käynyt kaivolta vettä, toinen hakenut maakivikellarista piimää ja suolalohta. Verannon kupeella olevasta kahverista oli noudettu ruislimppua ja voita. Emäntä oli kupeeltaan kaivetulla puukoolla vuollut limpusta tukevia paloja. Asetellut tuvan lankkupöydälle korin leiville, kalalaatikon ja voikipon. Kuparipannu oli istunut hellan reiässä ja kiehauttanut veden kotvan kuluttua. Tänä aamuna oli keitetty ehtaa kahvia, vähän suolaa lisättynä, ilman sumppia.

   ”Tulkaa aamusille. Teillä on pitkä päivä soutaa saareen. Pitkä ja raskas matka on sieltä poiskin. Löytyneekö kaikkia lampaita?”

  ” Minun on käytävä huussilla”, tuumi yksi miehistä ja jatkoi sitten: - ”Ottakaa niitä köysiä, jotta voimme sitoa lampaat paluumatkan ajaksi veneeseen, ja jokaisen pitää ottaa varalta mukaan nahkakintaat tulomatkalle. Voi mennä yöhön se paluu?”

   Lähes tyven, hitaasti valoistuva meri piti miehet aivan omissa ajatuksissaan. Joitakin lintujen varhaisia lauluääniä vielä kuului, vaikka oli jo myöhäinen syyskesän aamu.

   ”Oikastaan tätä venettä vähän oikealle, sieltä se saari alkaa juuri ja juuri näkyä.”

   Kotvan kuluttua vene karahti valkaman tapaiseen, kallioisen saaren hiekkaiseen rantaan. Rantaheinää, tiheänä kasvavia katajia ja käkkärämäntyjä oli lähes läpipääsemättömiin saarella. Yhden suuren männyn juurialueelle oli rakenneltu laudan- ja oksanpätkistä vaatimaton maja. Lampaankakkaroita oli sisä- ja ulkopuolella majaa. Se oli ollut sekä auringon- että sateensuojana myös lampaille. Joku sääksi tai kotka kiekaisi jossakin kauempana.

   ”Onkohan näistä kiekujista joku pistellyt meidän lampaita naamaansa?” yksi miehistä kysäisi.

   ” Lähetäänkö heti tutkailemaan, missä ne määkijät ovat?” toinen tuumi.

 Kolmen miehen porukka ottivat kukin repuistaan kangaspussukat, joissa oli vähän houkutusjyviä. Usein lampaita oli ollut odottamassa venevalkaman lähellä, kun niitä syksyllä lähdettiin hakemaan maihin. Syksyä kohden niiden ruoka väheni. Nyt ei näkynyt merkkejä niiden olinpaikasta.

   ”Mennään sinne syvälammeksi nimettyyn, lähes peltomaiseen paikkaan?”

   Yhdessä lähdettiin liikkeelle. Reput jätettiin peitettyinä veneen kokkaan. Metsän kätköstä alkoi kuulua huudahtelua, tuku tuku lampaitani. Syvälammelta lampaat viimein löytyivät. Nähdessään miehet ne kiiruhtivat näiden luo makupaloja kerjäämään.

   ”Näitä on nyt neljä aikuista ja kolme karitsaa. Yksi aikuinen näyttää puuttuvan. Kun näitä tänne tuotiin, tuolla valkokaulaisella uuhella oli kaksi karitsaa. Nyt vain yksi seuraa emoaan. Oiskohan kotka syyllinen? Lähetäänkö venettä kohti? Otetaan tuo kellokas narun nokkaan niin toisetkin tulevat perässä. Jos se aikuinen lammas on elossa, sen luulis tulevan toisten mukaan.”

   ” Onko meidän parempi yöpyä täällä? Ilta on jo pitkällä ja merelle näkyy nousseen aikamoinen vinkka ja vielä vastanen? Me voimme kohtuudella yöpyä tuossa majassa. Ruokaa on jäljellä. Tehdään rakovalkea tuohon viereen ja aamusella lähdetään takaisin, jos pääsee? Minä laitan tuolle kellokkaalle pitemmän köyden ja sidon sen tuohon mäntyyn.” Miehet kömpivät majaan. Tilaa oli vähän, mutta siskonpediltä kuului kohta miehinen kuorsaus.

   Hattupäinen haukotteli nautinnolla etsiskellen repustaan syötävää. ”Nouskaahan ukot ylös. Täällä meri-ilmassa oli hyvä nukkua. Sytytin heti herättyäni nuotion ja laitoin kahviveen kiehumaan. Nyt syödään kahvin kanssa voileipää ja piimää ja sitten pukataan vene irti rannasta ja lähdetään takaisin kotiin”, tuumi hän.

   Lampaat sidottiin jalosta kiinni keskiteljoon. Karitsat saivat olla vapaina. Ne olivat äitiuuhensa vierellä koko venematkan ajan. Vene tuntui suorastaan kiitävän pienessä myötätuulessa. Samassa talon emäntä käveli rantaan. katsoi miehiä ja sanoi: ”Tulkaahan syömään. Minä hoidan nuo lampaat taloksi.   

Ruukin taidenäyttely oli syyskuulla 2022

                                 Joko mennään? Esitteli näyttelyä.

Jotta tuota nimittäin! Käytän myös huutomerkkiä varmaan liikaa. Ajattelin lisäillä kirjoituspiirin etätehtäviin tekemiä tekstejä tänne.

Viimeksi meillä oli aiheena - "Luo silmiesi eteen jokin sinun mielenkiintoasi houkutteleva näkymä: piskuinen saari kaukana ulapalla, horisontissa juuri ja juuri erottuva vehreä keidas hiekka-aavikolla, jyrkkäseinäinen edessäsi kohoava vuori, läpitunkemattoman tiheältä näyttävä viidakko tai metsä. Ehkä se onkin kiehtova kaupunkinäkymä tai sokkeloinen museo tai jokin kansalliskirjasto. Ihan mikä tahansa, joka herättää uteliaisuutesi ja kiinnostuksesi.

Lähdet matkalle tutustumaan tuohon edessäsi olevaan tuntemattomaan. Mitä koet matkalla? Miten etenet?

Kirjoita tutkimusmatkasi etenemisestä." Näin Opettajamme H Sydänmetsä meitä ohjeisti. 

Tässä kirjoitukseni:

Postimerkki kohti uutta!

Olen Muumit ABC- merkkisarjan D-merkki. Postin pinosta minut siirrettiin maksua vastaan tiskin yli ja ostavan naisen laukkuun. Vierelläni tuoksuu joku voimakas hajuvesi, toista kylkeä painaa kolikkopino, eikä siinä kaikki? Allani tuoksuu äkeä nikotiini. Laukku heilautettiin ylöspäin ja reippaalla edestakaisella liikkeellä sitä vietiin kovaa vauhtia kohti, niin mitä?

   Nikotiinin hajuisena minut kaivetaan ulkoilmaan, juuri kun olin tukahtumaisillani. Sain lepuuttaa kolhittua kroppaani makuuasennossa. Tuntui hyvältä. Radio pauhasi voimalla. Kas, uutisia. ”Uudet Muumi- postimerkit ilmestyvät tänään.” Se koskettaa myös minua.

   ”Ja vielä postimerkki siihen, niin se on valmis. Liimaan tuon muumi – A ja -B vielä tämän C:n lisäksi, eiköhän nuo riitä vaikka kuuhun asti!” Tunsin, kuinka nahkaani revittiin irti. Kylmäsi. Sitten tunsin, kuinka minut siirrettiin ilman halki ja aseteltiin pehmeälle alustalle.

   Heräsin! Olin ahdettuna tiukasti pinoon. Se puristi joka puolelta. Asennon vaihtoa ei voinut ajetellakaan.  Sitten tärisi, sihisi ja kylmä hohkasi joka puolella. Minun oli kuitenkin hyvä ja lämmin. Ympäriltäni alkoi nukkumisen ääniä kuulua. Uneni katkesi kolinaan, paukkeeseen ja ovien avaamisääniin. Entäpä minä? Unissani olin varmaan yrittänyt liikkua. Olin lähes kasasta ulkona. Pieninkin liike tipauttaisi minut siitä pois. Näin tapahtui, kasaa siirrettiin ja niin minä putosin maahan.

   ”Kuka se siellä?” Lokki kysyi ja katseli minua. Sen vierelle istahti toinen lokki. Se katseli minua viekkaus silmissään. Äkkiä se kurkotti minua kohden ja niin minä lepattelin lokin suussa. Toinen lokki oli seurannut meitä. Se lensi aivan vierelle ja sieppasi kirjeen suuhunsa. Tuuli häiritsi toimitusta. Minä leijuin sananmukaisesti pois lokkien luota.

   ”Katso vaari, kirjepostia meille?” Tyttönen huuteli veneen kannelta ja seurasi kuoreni laskeutumista veneeseen.

   ”Kenelle se on?” vaari sanoi.

   ”Siinä lukee: OLEN SINUN! Onko tämä minun”? tyttö kysyi vaariltaan.

   ”Varmaan, jos siinä niin lukee”.

   ”Tässä on postimerkki, jossa on muumi! Vaari, sain muumimerkin!

   ”Katsotaan, se voi olla hyvin arvokas merkki”

   ”Nyt koetaan pyydykset, ja illalla katsellaan sitä uutta merkkiä?” Jooko, sanoi vaari.

   ”Sopii”, vastasi tyttö ja tuijotteli kirjekuorta silmät kiiluen.  

Oulu 1.10.2022 pystytimme Oulun ympäristön kynäilijät ry:n yhteisen taidenäyttelyn Metsola Kartanon galleriaan.

 Olen kuvassa kolmen tauluni edustalla, kaksi vasemmalta ja yksi lattialla.

Harvoin näitä postauksia (HM?) teen. Nyt olen taas ajatellut rohkaistua ja 

                                käydä ns. toimeen!

Ensiksi kuva!

Joulunodotusta!

Kaksi vuotta taaksepäin teimme lasten ja lastenlasten kuvittaman, minun kirjoittaman joulukalenterin!

Kun olin poissa näiltä sivuilta, osoitteistoani ei aluksi löytynyt - nyt kokeillaan??

Kokeilu - josko paavontaide taas

löytyisi.

 

Siunattua Jouluaattoa 2019!

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Tiistai 24.12.2019

 

Fanni

Miio

Nukkuisivat lapset pitkään!! Näin toivovat varmaan useimpien perhei den vanhemmat jouluaattoaamuina. Joissakin perheissä se onnistuu, toisissa ei. Jouluaattoon liittyy niin paljon toiveita, odotuksia, unelmia – ettei sen valoisana /pimeänä Suomen päivänä tunnit millään riitä kaikkeen tekemiseen?

   - Miten niin ei tunnit riitä toteuttamiseen? Otto kysyy vaimoltaan.

   - No, kun ei vaan riitä? Taava vastaa.

   - Koko joulukuun ainakin on siivottu, on kuurattu, on puunattu paikkoja. On laitettu pihalle oma kuusi ja viime yön pakkasella saatiin ne meidän kiintiön kymmenen jäälyhtyäkin valmiiksi. Minä olen jokaisella kauppareissulla tuonut tänne yhtä ja toista jouluun liittyvää. On lähetetty kortit ja muutama pakettikin. On mietitty, mitä perheen jäsenille ostetaan. Sisälle tuotava kuusi on eteisessä eilisestä asti kuivunut. Se voidaan siirtää olohuoneeseen vaikka heti. Saunalla odottavat puut ja pakasteesta sulatettu vitsa (vasta) putipuhtaaksi hinkatuilla pinnoilla. Oraville, linnuille, Heilille ja Rosalle on hankittu jouluhyvää syötävää. Jouluvalot helottavat täysillä. Sinun vanhemmat tulevat varmaan piakkoin. Eiköhän nämä ala jo riittää. Otto huokaili vaimolleen ja jatkoi:

   - Eikö joulu ole hiljentymisen aikaa? Saamme pysähtyä kaiken tohinan keskellä, lukea ja kuunnelle jouluista musiikkia. Tänä jouluna ehkä ehdimme aamun joulukirkkoon. Minusta tuntuu silloin, jotta siitä se oikea joulu alkaa.

   - Niin tietenkin, minä vain olen käynyt niin kärsimättömäksi meidän joulukuisten tapahtumien kanssa. Vaikka nuokin japanilaisvieraat olivat todella mukavia. Mutta katso pihalle, sinne ajoi juuri vanhempani autollaan. Menetkö sinä heitä vastaan? Heillä on tietenkin niin paljon lahjoja ja muita tuomisia, etteivät jaksa kaikkea itse sisälle tuoda. Taava julisti.

   - Voi, kun teillä on siistiä. Kuusikin tuolla eteisessä on aivan sula. Kinkku tuoksuu jo pihalle asti. Oli niin mukava ajella tänne teille. Jäi meille kotiinkin pieni kuusi ja jääkaappi täyteen jouluista hyvää. Mihin minä tämän pukin pussin sujautan? Ada touhusi ilmoitusten kanssa sisälle.

   Lounaalle asti leikkivät lapset vielä hoijakalla. Heili valjastettiin oman pienen reslan eteen ja sillä vietiin ensin tien varteen jäälyhdyt ja sytytettiin ne valmiiksi. Vielä ehdittiin ajella pari kierrosta pellolla. Heilikin innostui oikein juoksemaan kun Toivo sitä kauniisti kehoitteli. Rosa juoksi reen perässä. Aina kun reen vauhti vähän hiljeni, Rosa nappasi tukun heiniä suuhunsa. Pää pystyssä se niitä sitten pureskenteli.

Törmän kuusikon oravat katselivat pihalle päin ja aprikoivat jotakin olevan tekeillä.

   - Eiköhän vain tule juhla – aika? Se tietää myös meille hyviä ruokia. Selma – oravaäiti selvitteli pienokaiselleen pihan tapahtumia.

Talon väki kokoontui sisälle kuuntelemaan puolilta päivin joulurauhan julistusta. Koko päivän ajan oli tuvan sivupöydällä tarjolla juomia ja pipareita. Päivällistä ennen saunottiin, ensin emäntäväki ja sitten lapset ja miehet. Mökin joulupäivällinen oli ’seisova pöytä’. Ensin laulettiin ruokavirsi, sitten luettiin jouluevankeliumi ja sitten syötiin kaikki yhdessä. Koko illan oli mahdollista nauttia ruokaa.

   - Tulkaa katsomaan, tuolla tiellä tulee mopo, vai onko se mopo? Ja sen päällä istuu joulupukki! Liina – tyttönen kiljaisi.

   Toden totta. Joulupukki kurvasi mopolla pihaan. Laittoi sen jalustalleen. Otti tarakalta ison säkin olalleen ja lähti kävelemään taloa kohden. Liina juoksi peloissaan isänsä syliin. Pian kuului koputusta ja pukki päästettiin sisään.

   - Onko täällä kilttejä lapsia? Pukki kyseli.

   - On, on, kuului vastaus.

   Ja niin alkoi se lahjatohina. Paperit vain lentelivät pakettien päältä ja levisivät kuten aina pitkin lattiaa. Pukki lähti jakelun jälkeen jatkamaan matkaa. Mopedin ääni vain hiljeni sen edetessään tiellä poispäin. Kiireinen joulunalusaika hiljeni pukin tuomien lahjojen tarkasteluun, pelien pelaamiseen, karkkien naposteluun ja viimein unijukan kehoitukseen käydä jouvuoteen luo. Tähtitaivas tuikki lukuisin pienin valoin pohjolan pienen kylän mökin ylle. Oli tullut jouluyö.

Ella

Evia

Hilma

     

Aatonaatto

Joulukalenteri

Teksti Paavo Niskasaari, kuvat lapsenlapset ja suku

Maanantai 23.12.2019

Luna

Väistyvä hämärä ja joen yllä leijuva pakkashuuru hidasti päivän selkiytymistä. Isokuusen oravat nukkuivat makoisasti uudessa pesässään. Sorsan tuoksua ei heidän nenät enää haistaneet. Pihan mökki oli vielä pimeänä. Heilille ja Rosalle oli jätetty ovi tarhaan avoimeksi nyt, kun teltta ja sen asukkaat olivat lähistöllä, eikä ollut vaaraa mahdollisista vaarallisista vierailijoista. Heili ja Rosa olivat tulleet tarhaansa käyskentelemään. Japanilaisvieraiden puolijoukkueteltan piipusta oli koko yön noussut savu suoraan taivaalle. Lauha sää oli muuttunut yön aikana pakkaselle. Nyt oli teltan lämmityksestä tarkoin huolehdittava.

Heili ja Rosa katselivat teltan luona tapahtuvaa liikehdintää yllättyneinä. Sieltä lähti jono tonttuja liikkeelle kohden piha – aluetta kynttilät käsissään.

   Tip, tap, tip, tap – laulun sanat kuuluivat ensin aivan hiljaa ja sitten voimistuen. Japaninkielisistä sanoista ei saanut selvää. Vieraat olivat opetelleet tämän kaikille suomalaisille tärkeän joululeikkilaulun. He tulivat esittämään leikkiä Puttaalan piha – alueelle. Pienet tiu’ut kilisivät. Laulu ja kilinä herättivät Taavan. Hän siristeli silmiään, haukotteli ja kuulosteli. Kyllä, siellä kuului laulua ja tiu’ut helisivät. Mikä siellä pihalla oikein välkähteli. Kiireesti aamutakki päälle ja ikkunaan. Siellä oli meneillään varsinainen karnevaali. Japanilaisvieraat olivat pukeutuneet kotimaansa eksoottisiin asuihin. Jokaisella oli kuitenkin tonttulakki päässään. Heliseviä, erilaisilla äänillä olevia tiukuja oli kiinnitetty asuihin. Leikkien ja liikehtien tiukujen kilinä kuulosti upealta. Jokaisella oli käsissään ledi – kynttilöitä. Tämä kaikki sai aikaan suorastaan taianomaisen tunnelman.

   - Olli, lapset, nouskaa ylös ja tulkaa katsomaan vieraiden esittämää joulukuvaelmaa! Taava herätteli väkeään.

   - Onko siellä jotain erikoista? Olli kysyi.

   Pian oli koko talon väki hereillä katsomassa pihamaalle. Heili ja Rosakin olivat tulleet tallin nurkalle seuraamaan tapahtumaa. Oravat tuijottivat pesäpuustaan ihmetellen. Olli oli ottanut hetimiten kameran esille ja kuvasi tapahtumaa. Leikki loppui. Vieraat hakivat teltaltaan pusseja ja tuotuaan kiinnittivät ne pihan joulukuuseen. Siinä oli pusseja kaikille talon asukkaille, Taavan vanhemmille, Heilille ja Rosalle ja kuusikon oraville sekä pikkulinnuille. Jokainen lahja oli omassa muovipussissaan, suojassa kastumiselta. Sitten he kokoontuivat mökin eteisen eteen yhteiseen kuvaan. Talon asukkaat pyydettiin kuvaan mukaan. Tulkki kertasi vierailta pulppuavaa tekstiä niin paljon kuin hän ehti.

   - Meillä on ollut täällä teidän, Taava – äiti, Olli – isä, Ada ja Juho, Toivo, Aksu ja Liina, Heili ja Rosa ja kaikki oravat ja linnut aivan mahdottoman mukava olla. Kiitoksia teille ja näkemiin.

   Japanilaistyttöjen ja – poikien ollessa esittämässä tervehdystään talon väelle, oli teltta saatu purettua, tavarat kasattua ja nostettua kuorma – autoon. Kamina vain jäi pihalle tupruttelemaan viimeisiä savujaan. Kuorma – auto käynnistettiin ja se lähti ajamaan mökin tietä poispäin. Pian pihan leikkijät olivat kokoontuneet linja – autoon. Kun sekin poistui, piha hiljeni

   - Hei Toivo ja Aksu, teille tulee kohta koulukyyti hakemaan teitä joulujuhlaan! Taava huomasi kiirehtiä.

   Koulun joulujuhlaa ja syyslukukauden päättäjäisiä jouduttiin siirtämään japanilaisvieraiden vuoksi. Kukaan ei sitä pannut pahakseen. Oravatkin olivat nauttineet vieraiden tuomasta lisäjännityksestä. He olivat myös tuoneet pähkinöitä lippaaseen, jonka Olli oli asentanut lintujen ruokintapaikan lähistöllä kasvavaan kuuseen. Tämä oli vain oraville tarkoitettu ruokintalipas, sinne eivät linnut päässeet. Myöskin oravien oli opittava avaamaan lippaan luukku, ennen kuin saivat sieltä pähkinöitä. Luukku sulkeutui itsestään.

   Liina oli istunut iltapäivän ikkunan vierellä katsellen kuusta, johon joulupaketit oli ripustettu. Lapset olivat palanneet koulusta.

   - Tulkaa katsomaan, kun oravat menevät hoijakkaan! Liina huusi.

   - Ethän vain juksaa meitä? Toivo tuli katsomaan.

   Hoijakan luona, kelkassa istuivat kaikki kolme oravalasta, Luna, Noel ja Sini. Pyörittäjien paikalla olivat sitten todellakin kaksi vanhempaa oravalasta, Mille ja Mosse. Nämä rimpuilivat ja yrittivät keinauttaa hoijakan vipuvartta? Kelkassa olevilla oli todella hauskaa. Toivo sujautti hatun päähänsä ja tuumi:

   - Katsotaan, onnistuuko? Menen varovasti ja yritän saada niitä pysymään kelkassa ja vähän pyörittää hoijakkaa.

   Kaikki talon asukkaat tulivat ikkunaan tuijottamaan, miten Toivo onnistuisi kelkan pyörittämisessä, jossa istuisi oravanpoikia. Ja kas kummaa, Toivo meni hoijakan tyvipäähän. Mille ja Mosse juoksivat pienien luokse kelkkaan. Hitaasti Toivo alkoi pyörittää hoijakkaa ja oravalapset pitelivät kelkasta kiinni ja selvästi nauttivat leikistä.

   - Ihmeiden aika ei ole vielä ohi, Taava – äiti tuumi.

Aulikki

Hilma

Iiro

Oliver