Kirpeän "itkettävä" muisto!
Olen "taiteillut" savusaunaan liittyviä tapahtumia, ja lisännyt niitä tekstiini.
Mehtikanat rientävät jokitörmän urpuja syömään. On illan aatto.
Pian voimme aloittaa lämmittämään saunaa.
Muistojen tulva purskahtaa aivoistani, kun ajattelen kotini
savusaunan lämmitystä. Siinä se seisoi Iijoen törmällä, ehkä vain 20 metriä
ensimmäisen kotipirttini nurkalta. Ei kovin suuri, hirsistä rakennettu, oisko
ollut noin neljä kerta viisi metriä sisäkooltaan ja päädyssään pieni
lautavuorattu eteinen. Maasto laskeutui talosta saunaan päin. Lähellä sitä oli
maakellari, johon käynti oli saunapolulta. Naapuriin johti polku melkein saunan
yli.
Jostakin kumman syystä muistan lämmittämiset ja yleensäkin
kylpemiseen liittyvät asiat talvikauteen sijoittuen ja vieläpä pimeimpään
aikaan, kuten jouluun melko usein ja kevätkauteen.
Iijoen törmällä saunamme seisoi.
Saunan lämmittämiseen liittyi saumattomasti useita asioita.
Lämmityspuut vietiin talvisin lähes aina yhtä lämmityskertaa kohden. Honkahalko
oli kait parhaita puita lämmitykseen ja lisäksi sekaan laitettiin koivuhalkoja.
Saunan lattia oli toiselta sivultaan laudoitettu ja sen kaato päättyi ”kynään”,
kouruun, joka vei likavedet saunan ulkopuolelle. Toinen puoli oli tukevalla
kivi- ja hiekkapohjalla johon oli sitten ladottu kiuas. Meillä kivet haettiin vieressä
virtaavalta joelta. Kiuas oli noin metri kertaa metri pohjan alaltaan ja noin
vajaan metrin korkea. Sisäseinät olivat sysimustat, sivulla pieni ikkuna ja päädyssä
savuräppänä. Saunomisajaksi se suljettiin sopivalla hirsipätkällä. Sivuseinällä
oli penkki, jolla ei kyllä istuttu vaan istuimina olivat hyvin hiotut
hirsipätkät, jotka otettiin lämmitysajaksi saunasta pois. Sisäseinällä oli
myöskin iskettynä isoja nauloja, joihin sai pakkaskaudella ripustaa vaatteita.
Vesikelkalla puut saunalle.
Kun saunaan vietiin halot, vietiin myöskin navettaan halkoja. Näillä lämmitettiin saunavesi, joka vintattiin kaivosta ja kaadettiin kourua myöten navetan pataan.
Kevättalven lämmityksestä muistui mieleen tapaus tai
tapauksia, kun isä sanoi: - nyt voi alkaa saunan lämmityksen kun mehtikanat jo
juokset törmänrintaan urpuja syömään. Näin tapahtui joskus kevättalvella ja
päivän alettua jo hiljalleen himmetä. Kun mökkimme länsi – ikkunasta katsoi
naapurin pellonaukealle, näki kuinka mehtikanoja juosta taapersi pienenä jonona
jokivarren pusikkoa kohti. Niitä vaivoin näki, mutta hahmojen liike oli upea
katsottavaa.
Saunan sytytystä edelsi saunan tyhjennys, eihän siellä
paljon tyhjennettävää ollut, oli lauteilla oleva paksu ”kahvi-Brasil-säkki”,
istuinpölkyt, muutama alumiininen pesuvati, ja kumotut vesisaavit, erillinen
kylmälle ja lämpimälle vedelle. Sitten vain puita uuniin, hyvät sytykkeet, tervaisesta
puusta vuoltuja lastuja ja tuli uuniin. Lyhyt aika katsottiin syttymistä, mutta
savun alettua täyttää lähes koko sauna, nopeasti kiirehdittiin sieltä pois ja
jätettiin ovi raolleen savun poistumiseksi.
Lämmitys oli silmiä kirvelevää hommaa.
Sytyttämisestä jonkun ajan päästä käytiin lisäämässä puita
saunaan. Ovi auki, kontaten savun alapuolella mentiin kiukaan luo ja nopeasti
puita uuniin ja kiireesti ulos. Ulkona
pyyhittiin savun karvastelemia silmiä ja mahdollisesti mentiin muihin hommiin.
Muutaman lisäyksen jälkeen jätettiin sauna riittymään –
valmistumaan. Kun hiilet olivat lähes tummia jo, pienennettiin savureikiä,
ikkunaa, luukkua ja ovea.
Kaikki tarvevesi "vintattiin" kaivosta.
Vesien vienti kelkalla vaati taitoa, ettei saavit kaadu
ja ettei vettä loisku kovin paljoa saaveista.
Lähdettiin hakemaan saunavedet vesikelkalla
navetalta. Kylmä vesi vintattiin kaivosta saaviin ja lämmin otettiin navetan
padasta myös saaviin. Meillä mahtui saaveihin noin 30 – 40 l vettä. Kelkan
viemiseen tarvittiin jo kaksi henkeä. Tie pakkasi välistä ylistymään, kun
silloin ei mitään aurauksia tehty saunalle. Sai olla hyvin tarkkana, jotta
vesisaavit eivät pienessä rinteessä kaatuneet. Saavit nostettiin saunaan
kitulöylyjen haihduttua, samoin lauteilla ollut säkki ja lattialle
istuinpenkit.
Ajallisesti lämmittäminen hoidettiin niin, että navettatyöt
oli saatu lähes valmiiksi kun saunakin oli valmis kylvettäväksi. Eri vuoden
aikaan lämmitysaika vaihteli. Kun kiuas oli hyvin lämmitetty, saunassa voi
kylpeä useimpia tunteja. Alussa sai kipakammat löylyt ja siitä lämpö sitten
hitaasti vajui alaspäin.
Kylpykuntoinen sauna, jota myrskylyhty (myöhemmin kaasulamppu) valaisi.
Kylpemisen aloittivat miehet, isä ja me kaksi poikaa.
Isällemme saunan tuli olla kuuma. Hän asetti vilttihatun päähänsä ja kiipesi
lauteille. Nuorempi veljeni oli kova myös ottamaan löylyjä ja hän meni usein
isän viereen lauteille. Minä jäin lattialle löylyn lyöjäksi eli veden
heittäjäksi kiukaalle. Pian alkoi vastan läiske kuulumaan ylhäältä lauteilta.
Useimmiten minä sain löylyä aivan riittämiin alhaalla. Myrskylyhty valoi sen
vähäisen valonsa tunnelmalliseksi kylpijöille. Löylyn lyömät peseytyivät alhaalla
ja palailivat tupaan. Usein talvella me lapset juoksimme avojaloin lumisen tien
tupaan asti, jalkapohjia pisteli kyllä juoksun jälkeen vähän aikaa. Sitten
naisväki lähti kylpemään.
Monesti jälkeenpäin olen miettinyt sitä, miten sen noen
kanssa osattiin olla niin, ettei se noennut puhdasta ihoa. Varmaan joskus
näinkin kävi. Kun kaikki oli kylpeneet, syötiin iltapala, ruisleipää ja
kotinavetassa tuotettua maitoa. Olipa mukava päättää päivä ja mennä puhtaana
nukkumaan. Erikoisen mukavaa oli niinä lauantai-iltoina kun saimme mennä
nukkumaan uusilla oljilla täytetyille patjoille. Ensin ne olivat pyöreän
muhkeat, mutta painuivat hiljalleen ritisten allamme. Näistä lähti tuoksu joka
jäi iäksi mieleen, kuten savusaunankin tuoksu.
